Laita runo soimaan: miniarvioita

Blogosfäärin runoutta käsittelevät kirja-arviot tuntuvat alkavan aina samalla hokemalla: en osaa lukea runoutta. Ikään kuin olisi jokin yksi oikea tapa lukea ja nauttia lyriikasta. Ehkä tämä yksi tapa on valistuneen akateeminen luenta, jossa runon kaikki viittaukset ja kytkökset avataan. Kieriskellään orgastisessa hurmiossa hermeneuttista kehää pitkin ja poikin.

Minä luen runoja monella eri tavalla. Joskus leikin laittavani runolevyn päälle – käyn hakemassa hyllystäni neliönmuotoisen runokirjan ja luen sen läpi. Samalla tavalla kuuntelin teininä uusia CD-levyjä, kansi auki ja soittimeen. Ensin oli kuultava kokonaisuus ja vasta sitten saatoin laittaa jonkin biisin toistolle. Janis Joplin, Iggy Pop ja Patti Smith saivat pukea sanoiksi ja sävelmiksi ne tunteet, joille en itse löytänyt ilmaisua. Lopulta yksittäisistä kappaleista jäi jälki ruumiiseen, ajatteluun ja kokemukseen.

Runous vaikuttaa minuun samalla tavalla: harvemmin koen syvällistä tarvetta purkaa sitä, mitä olen juuri lukenut, mutta sen sijaan lyriikka valuu luihini ja olemukseeni, siitä tulee tiedostamatonta ja toistuvaa rytmiä, johon palaan lumoutuneena uudelleen ja uudelleen.

Runoja ei voi kuitenkaan lukea kuin proosaa. Lyriikan tapahtuminen ei ole samanlaista kuin kertomakirjallisuudessa, lyriikassa on aina enemmän kaoottista ainetta ja aukkoisuutta. Runoista voi myös harvemmin koota kronologisia jatkumoita. Kertovia rakenteita lyriikasta voi toki löytää, mutta harvemmin kokonaista kertomusta. Kokonaisuuksia runoudesta sen sijaan voi hahmottaa, vaikka hahmottamisen periaate poikkeaa siitä, miten luemme kertovia tekstejä. Jos runoutta yrittää lukea kuin proosaa, tuntee itsensä pakostikin hölmöksi.

Voi tietysti väittää, että joitakin kokeellisia proosateoksia, kuten esimerkiksi Thomas Pynchonin romaaneja, pitäisi lukea kuin modernistista runoutta. Silti tällaiset oletukset tulevat esiin vasta silloin, kun proosaa ensin luetaan tietyllä tavalla, ja vasta sen jälkeen huomataan, ettei valittu lukutapa toimikaan. Lisäksi poikkeavat tekstit yleensä pelaavat tietoisesti omilla omituisuuksillaan ja houkuttelevat hyväntahtoisia lukijoita aina uusiin ansoihin. Mitä iloa on ansasta, johon kukaan ei astu?

Muun muassa Thomas Bernhardia kääntänyt Tarja Roinila sanoi viime vuonna Pentinkulman päivillä puheessaan, että kääntäessä teksti hankaa vastaan, ja hyvä käännös syntyy, kun tuo vastus lopulta voitetaan. Lukemisessa vastuksia ei pidä voittaa, vaan on hyväksyttävä hankaus ja ratkeamattomuus. Kun luen runoja, minusta tuntuu, että hankausta on enemmän kuin proosassa. Ehkä en koskaan ymmärrä, ja ehkä kaikkea ei pidäkään ymmärtää.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ponnisteleminen olisi merkityksetöntä. Jos jokaista hankalaa tekstiä lähestyy automaattisesti nonsensenä, lukukokemuksesta häviää paljon, sillä hämmennys ja osien yhteensovittamattomuus kuuluvat olennaisesti lukemiseen.

Toisinaan runouden lukeminen menee silti läpijuoksemiseksi. Tämä tuntuu olevan runouden puolella vierailevien toistuva ongelma, ja läpilukua pidetään yleensä merkkinä omasta osaamattomuudesta. En saa kokonaisuudesta otetta, yksittäiset runot eivät tarjoa minkäänlaisia kiinnikkeitä. Onko silloin kyse huonosta lukemisesta? Ehkä. Toisaalta ajattelen niin, että kaikki runokokoelmat eivät tarjoa syventymisen paikkoja. Ne ovat vähän samanlaisia kuin ihan kivat levyt, joita kuuntelee kerran ja vie sen jälkeen takaisin levykauppaan.

Vilja-Tuulia Huotarisen Seitsemän enoa oli minulle tällainen levy. Fiilistelin sitä lukiessani mummolan ja metsän tuoksua, erilaisia ääniä ja aavistuksia, mutta en kokenut minkäänlaista tarvetta palata kokoelmaan enää uudestaan. Siitä puuttuivat kaikki ne aivojen ilotulitukset, joista sain iloita Huotarisen ravistelevassa nuortenromaanissa Valoa valoa valoa. Lukiessani olen jatkuvan odotuksen tilassa, mutta räjähdystä ei koskaan tapahdu. Siksi Seitsemän enoa on minulle vaimeaa taustamusiikkia.

Kai Kajanderin Supersäikeistä jää tyystin toisenlainen olo. Se on hieman brassailevaa rokkia, jossa erikoiset sanat ja jipot hautautuvat toistensa alle. Kliseiden jauhaminen tuntuu pelkästään poseeraukselta. Masennukseen viittavat osiot ovat asianmukaisen synkkiä ja toisinaan jopa puhuttelevia, mutta kaipaan syvempiä kosketuksia siihen, mitä ja miten sanotaan. Tällaisenaan Kajanderin esikoinen tarjoilee minulle ainoastaan kiinnostavaa pintavärinää, liikettä, jonka perään syöksyy vain huomatakseen uuden ajatuksen alkavan. En löydä teoksesta rytmiä, teksti valuu lävitse ja unohtuu.

ariadne

Saila Susiluodon Ariadne ei ole aivan minun musiikkiani. Kokonaisuus hämmentää, vaikka aina silloin tällöin saan säkeestä kiinni ja hahmotan toistuvia linjoja. Välillä toisteisuus jopa ärsyttää. Tuntuu siltä, kuin lukisin koko ajan samaa runoa. Muutaman kuukauden jälkeen muistan Ariadnesta enää urbaaneja maisemia, räiskyviä värejä, sekoittuvia makuja ja myytteihin avautuvia polkuja, jotka kutsuvat tutkimaan lisää. Susiluodon kokoelma soi kuin albumi, joka avautuu vasta toisella kerralla.

planeetta2

Pauliina Haasjoen Planeetta puolestaan pyörittää ja huikaisee minua. Juuri pyörivä liike ja kertova aines mahdollistavat tarttumisen – tässä on sopivassa suhteessa tuttua ja vierasta. Planeetassa liikutaan eri mittakaavojen välillä: samat kaavat määrittävät sekä planeettoja että pieniä organismeja. Jokainen elävä olento on oma planeettansa, ja jokainen planeetta on osa isompaa kokonaisuutta. Haasjoen kokoelmassa eläimetkään eivät ole vertauskuvia, vaan eläviä asioita, kokonaisuuden osia. Ekokriitikki ei siis hyppää silmille, se päinvastoin kutoutuu Planeetan rakenteisiin ja määrää jokaista säettä. Elegisyys ei ole saarnaavaa, pikemminkin se lohduttaa. Me ihmiset olemme jo menettäneet tämän planeetan, mutta muilla elävillä on vielä mahdollisuus. Eläimet perivät maailman, eikä se haittaa.

Ehkä runouden ymmärtämisessä ja hyvän runon tunnistamisessa ei ole lopultakaan mitään sen vaikeampaa kuin musiikissa – sen joko kuulee tai sitten ei.

Kuvat: Noora Vaakanainen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s